The Spyro Moskovassa 6.-7.9.2013 - Keikka sateenkaaren toisessa päässä

Helsinkiläinen indierockbändi The Spyro osallistui Venäläisen Metro-lehden Metro On Stage bändikisaan, johon ilmoittautui kaikkiaan 736 bändia. Osallistujia oli ainakin Venäjältä, Ukrainasta ja Suomesta. Edellisvuonna suomalaista osaamista tapahtumassa esitti kotimainen Hey Heather. The Spyro oli saanut vihjeen kisasta venäläiseltä Especial Bands sivustolta, joka tuo tunnetuksi suomalaista musiikkia Venäjällä ja ympäri maailmaa.

Keväällä alkanut kilpailu eteni siten että yleisö sai äänestää mielestään sata parasta artistia. Tämä TOP 100 julkistettiin heinäkuussa ja silloin alkoi arvovaltaisen muusikoista ja toimittajista koostuvan tuomariston työ. Seuraavaksi elokuun 12. Päivä julkistettiin TOP 13. Tämä joukko oli niin sanotusti parasta A-ryhmää eli voittajajoukko, joka pääsi esiintymään isolle festivaalilavalle joko Pietariin tai Moskovaan. Ilmeisesti venäläisessä bändikisassa ja venäläisessä ruletissa on useampia voittajia.

Innostusta ja pelkoa viisumiviidakossa

Tässä TOP 13:ssa komeili suomalaisen The Spyron nimi. Riemu vaihtui epätoivoon kun tajusimme, että ensimmäinen keikka tulisi olemaan Pietarissa kahden viikon kuluttua. Viisumit, probuskat ja basistin passi - Mission Impossible. Päätimme suosiolla tähdätä Moskovan keikalle joka olisi syyskuun 7. Päivä. Siihen meillä olisi olemassa pienet chäänssit. Mahdollisuudet tosin kuihtuivat kokoon kun otin yhteyttä Lähimatkoihin, joka järjestää matkoja ja viisumeita Venäjälle. Virkailija kertoi, että vain pikaviisumi onnistuisi. Meiltä puuttui vielä basisti Aten passi ja tukku rahaa. Pienen tuumaustauon jälkeen otin yhteyttä Suomi-Venäjä seuraan, sillä ystävyys-avuntanto ja yleinen solidaarisuus on poikaa hädän hetkellä. Ystävällinen virkailija ohjasi puheluni Lappeenrantaan, josta kerrottiin, että kyllä onnistuu. Laitahan sie passit, passikuvat, viisumihakemukset ja kutsut järjestävältä organisaatiolta sekä hanketta junailleelta Especial Bands yhdistykseltä ynnä todistus hotellilta vaan Merihakaan yhdistyksen toimistolle. Viisumihakemusten väsäyksessä meni viikko ja samassa suhteessa kun stressi kumuloitui vähenivät yöunet. Periksi ei kuitenkaan annettu, kuten ei isoisäkään Kannaksella. Moskovaan piti päästä.

Idän pikajuna vai Aeroflop?

Viisumihakemukset oli viimein jätetty Suomi-Venäjäseuran toimistolle. Sitä ennen oli käyty keskustelu menopelistä, olisiko se juna vai lentokone. Molempiin liittyi vahvaa eksotiikkaa, Tolstoi yöjuna vodkahuuruisine ja mahorkansavuisine makuuhytteineen vai Aeroflotin kone. Tuttava kertoi lohduttavasti tarinaa venäläisturisteista, jotka eivät selvinpäin suostuneet matkustamaan yhtiön koneilla. Meille kuitenkin järjestyi keikka Metro on Stage tapahtumaa edeltävälle perjantai-illalle. Alea iacta est. Oli pakko päästä ajoissa paikalle.

Viisumeita odotellessa valmistauduimme tuleviin koitoksiin lukemalla keikoista vertaisraportteja muusikoiden.netistä ja haastattelemalla Suomen Moskovan suurlähetystön kokkia kulkuyhteyksistä. Koneemme laskeutuessa Sheremetyevo lentokentälle meillä tulisi olemaan 1h 40 minuuttia aikaa olla stagella Mumicafessa. Venäläiskontaktit kertoivat ettei Moskovassa tulisi olemaan liikenneruuhkia perjantai alkuillasta mutta suomalaiskokki ampui alas tämän väitteen. 12 miljoonan virallisen ja toisen mokoman paperittoman ihmisen kaupunkiin mahtuu auto jos toinenkin.

Vihdoin koitti päivä, kun viisumit saapuivat ja oli aika pakata kalsarit kitaralaukkuun. Ennen lähtöä oli vielä puhetta, että olisiko viisumin pitänyt olla turistiviisumin sijaan kulttuurivaihtoviisumi (kulttuurivaihtoviisumi on ilmainen, kun sen hakee ajoissa) ja pitäisikö soittimista tehdä lista sarjanumeroinen, mutta säätöä oli ollut jo riittävästi ja nämä unohtuivat.

Pe 6.9. Helsinki-Vantaa

Perjantaina 6.9. Helsinki-Vantaan lentokentälle kokoontui iloinen remmi muusikoita ja erikoismies Pekka, jolla ainoana oli kokemusta Venäjällä käymisestä. Suomessa aurinko helli meitä hellelukemissa, mutta Moskovassa oli satanut ankarasti koko viikon. Tähänkin tosin löytyi lääke ja siitä myöhemmin lisää. Joidenkin iloiseksi yllätykseksi ja joidenkin pettymykseksi Aerofotin lennon operoi Finnair eli matka Äiti Venäjälle taittuisi pehmeästi kotimaisten lentoemäntien hellässä huomassa. Tätä päätettiin juhlistaa 8,5 euron hintaisilla kolmosolut tuopeilla.

Moskova on lähempänä Helsinkiä kuin Rovaniemi. Lento kestää vain 1,5 h. Pettymys häivähti mielessä kun kentällä wc:ssä oli pisuaarit ja wc-istuimet eikä vain eksoottisia reikiä lattiassa. Kentällä ei saanut polttaa, missään ei virrannut vodka eikä kukaan pierryt balalaikan tahdissa. No passijonossa tuulahdus idästä iski vasten kasvoja, jokaisen passi syynättiin luupilla ja asennossa käskettiin seisomaan. Jono mateli niin hitaasti että missasimme Aeroexpress lentokenttäjunan ja tiesimme myöhästyvämme ensimmäiseltä keikalta. Kun viimein pääsimme matkatavarahihnalle, kitarat, pellit ja efektipedaalit odottivat meitä kiltisti pinossa. Tavarat kantoon ja juosten suuntaan x. Onneksi Anastacia Especial Bandseistä oli meitä vastassa. Hän johdatti meidät ripeästi lipunmyynnille ja oikoreittiä seuraavalle junalle.

Moskovan erikoiskoe

Junassa Anastacia näytti meille Venäjän Metrolehteä, jonka kannessa komeilimme. Kuvamme oli myös wkd liitteen kannessa ja kolmannen kerran lehden lopussa. Kerrankin oli mukava lukea kyrillisillä kirjaimilla kirjoitettua lehteä, jonka tekstistä ei ymmärrä mitään.

35 minuutin junamatkan jälkeen jäimme junasta Belaruskaya asemalla, jossa meitä piti odottaa epävirallinen tilataksi. Taksia ei näkynyt, kello tikitti, keikan olisi jo pitänyt alkaa. Viimein taksi löytyi ja matka pääsi jatkumaan. Kymmenen kaistaisessa liikenneympyrässä vallitsivat röyhkeimmän oikeudet, vilkku oli korvattu torven töötötyksellä ja nopeilla, mutta näyttävilä liikkeillä. Lopulta pääsimme perille määränpäähän vahingoittumattomana.

Kaikki Muumit viimein laaksossa

Especial Bands oli järjestänyt meille keikan Moskovan Mumicafehen, kyllä, Muumikahvilaan. Siellä oli käynnissä Suomalaisen populaarikulttuurin viikko, Aki Kaurismäen elokuvia ja The Spyro. Kun suomikuvaa lähdetään kirkastamaan niin kirkastetaan sitten kunnolla.

Mumikafe oli hieno taidekahvila, lukuisine erilaisine huoneineen. Kahvilan perällä isossa salissa oli pieni lava, johon oli jo pystytetty vahvistimet ja rummut . Sali oli täynnä ihmisiä ja nopeiden pahoittelujen jälkeen teimme pikaisen soundcheckin. Laulajan headsetin virittelyyn ei ollut aikaa ja kolmas kitarakin jäi suosiolla tästä setistä pois. Keikka alkoi ja odottava yleisö sai täyttymyksensä. Ensimmäisten biisien aikana yleisö malttoi istua kahvipöydissään mutta pikku kehotuksella etummaiset työnsivät kaffepöydät ja tassit sivuun ja laittoivat jalalla koreasti. Tunnelma oli lämmin ja encore tuli. Encorena soitimme aistillisen riehakkaan Desert Cuben, jonka aikana orkesterimme tekee empiiristä tutkimusta eri maiden yleisöiden kiriherkkyydestä. Venäläiset läpäisivät testin ja biisin aikan saatiin yleisöä lavalle pogoilemaan. Keikan jälkeen pohjoista "vientituotetta" kuvattiin ja käsialanäytteitäkin vaadittiin.

Illallinen hampurilaisdiscossa

Keikan jälkeen kahvila meni kiinni ja jäimme pihalle kaatosateeseen odottelemaan epävirallista tilataksia. Onneksi kahvilan vieressä oli kebabkahvila josta sai kylmää virkistävää pivoa kostealla terassilla nautittavaksi. Viimein taksi tuli ja vei meitä yöllisen Moskovan halki kohti hotellia. Kremlin muurit ja kultaiset kupolit hohtivat tässä mielenkiintoisessa ja upeassa kaupungissa. Hotellin pihassa odotti mukava yllätys; seuraavan päivän keikka-areena eli giganttinen lava oli vieressä virtaavan joen toisella puolella. Joskus googletus ja kartan plärääminen kannattaa kun hotellia valitsee. Soittokamat vietiin huoneisiin ja sitten lähdettiin syömään jotain autenttista paikallista herkkua valkoisilta pöytäliinoilta. Tällaistä paikkaa ei kuitenkaan löytynyt, mutta löytyi hampurilaisdisco, jossa myyjillä oli naamarit takaraivolla ja ikiomat tamppausbileet. Ainoina asiakkaina saimme annoksemme nopeasti eteemme, härskisti ja lujaa jyskyttävän disco disco musiikin pumpatessa taustalla. Annokset huiviin ja hotelliin latautumaan lauantaiaamun soundcheckiin, joka odotti klo 10.

Aamu valkenee Kremlin varjossa

Virvoittavan aamiaisen jälkeen kävelimme tihkusateessa joen toiselle puolelle soundcheckiin. Korkealippainen miliisi värjötteli tuunatussa Ladassaan ja kävi päästämässä meidät backstagealueen portista. Lava oli järisyttyvän iso ja sieltä oli upeat näkymät joen suihkulähteille ja aina Kremliin asti. Paha vain että Putin oli vääntämässä Pietarissa Obaman kanssa. Huhuilumme ei siis kantanut Vladimirin korviin asti. Ääniteknikot olivat rautaisia ammattilaisia (varmasti hoitaneet hommia jo Gorky Parkin aikoihin) Heillä oli lavakarttamme käsissään ja tarvittavat laitteet järjestyivät sormien napsautuksella, straight mic boom- check, wire for guitar-check. Hoidimme nopeasti homman alta pois. Pikku huhuilut mikkiin ja puoltoista biisiä myöhemmin mailat koteloon ja puis. Miksaajat kiittelivät ripeästä toiminnasta. Venäjä-Suomi 1-1.

Päivä meni tutustuessa lähialueen nähtävyyksiin. Lavan läheinen silta oli hääparien suosiossa, kasakka-asuinen mies soitti kurttua ja tuoreet avioparit ottivat kuvia valkoisten limusiinien edessä. Lähdimme etsimään traditionaalista venäläisravintolaa mutta tälläkin kertaa se jäi yrityksen tasolle. Nautimme keittolounasta brittipubissa. Seljankaa ja alea.

Palattuamme hotellille lavalta kuului jo ensimmäisten bändien esitykset. Tapahtuma alkoi klo 15.30 ja yleisöä oli jo mukavasti paikalla. Tämä johtui osaltaan siitä, että taivas oli selkeä ja aurinko paistoi. Moskovan pormestari oli laittanut hävittäjät asialle. Pilviin oli kylvetty kemikaaleja (hopeajodidia tms) kuten Moskovan olympialaisten aikoihin. Kyseisenä päivänä oli Moskovan 866-vuotis päivä ja seuraavana päivänä tulossa pormestarin vaalit. Kemikaalikortti käytetty, good for us.

Showtime

Metro On Stage festivaali järjestettiin Bolotnaya aukiolla Punaisen torin kupeessa. Bolotnaya aukio tunnettiin ennen nimellä Repin aukion, taiteilija Ilja Repinin mukaan. Repin s. 1844 oli Venäjän johtavia taidemaalareita ja kuvanveistäjiä, joka kuoli Kuokkalassa, Suomessa 1930. Knoppitietoa vasennyplääjille.

The Spyron vuoro nousta stagelle oli kolmanneksi viimeisenä, päivän oli aloittanut joku Ukrainalainen suuruus ja sen jälkeen vuorossa oli Metro On Stage skaban bändejä mm. Needshes ja Margosha. Muista bändeistä jäi mieleen vain kyrillisiä kirjaimia.

Yleisöä oli tuhatmäärin ja tunnelma huikea, jäpitimme lavan sivustalla ja meitä oli tarkoin ohjeistettu viemään kitarat, pellit yms lavalle edellisen bändin juontospiikin aikana. Näin teimme ja palasimme takahuoneeseen syömään viimeiset suklaapikkuleivät. Tapahtumassa oli kielletty humehet, viunat ja politiikka. Eli selvin päin ja puhtain mielin kapusimme odottamaan setin alkua. Juontaja kertoi jotain Nokiasta ja jotain Fairy-pesuaineesta (kai) ja sitten aloitimme ekan kappaleen Nippon Slingin. Saavuin kädet pystyssä lavan etureunalle , tulitin hyvät illat venäjäksi ja yleisö tervehti lämminhenkisesti suomalaisia syämmien valloittajia. Ekan biisin jälkeen spasibo ja lisää usvaa putkeen. Sateenkaari-lipun heiluttamisen sijaan soitimme Fugitive-biisin, joka kertoo erilaisuuden hyväksymisestä. Sitten lisää biisejä, tempoa ylös, välispiikkejä venäjäksi, kapuilua kaiutinpinojen päällä ja yleisön huudatusta. Mamma Mia- olemme syntyneet isoille lavoille =) Reilun puolen tunnin setin jälkeen hyppäsin korkealta lavalta alas, kättelin eturiviä ja heittelin levyjä innokkaille. Keikan jälkeen artistit jakoivat taas käsialanäytteitä mellakka-aidan takaa. Nimmarihaukkojen joukossa myös edellisillan äänimies, jota viljalti kiiteltiin suorituksestaan Mumikafessa.

Pahimman pehin laskeuduttua Muz Tv musiikkikanava haastatteli The Spyroa tulkin avustuksella ja Metro On Stage teki myös haastattelun. Kuvia räpsittiin joka kulmasta ja vuolaita kiitoksia jaeltiin puolin ja toisin. Mahtava tapahtuma, mukavia ihmisiä, tätä lisää.

Päästyämme takaisin hotelliin pystyimme seuraamaan viimeisen bändin Pilotin esiintymistä kitaristi Antin ja basisti Aten eli AA-ryhmän huoneesta. Pilot bändi on kuulemma Venäjän suosituimpia bändejä. Yhtäkkiä eturivissä alkoi hillitön kuhina kun joku laukaisi savukranaatin ja ilma peittyi nopeasti harmaasta savusta. Joku valpas lähimmäinen kävi koppaamassa kranun ja heitti sen jokeen. Ilta oli hämärtynyt ja valoshow pääsi täyteen komeuteensa.

Suomalaisdelegaatio ja Especial Bands jatkoivat iltaa missäs muuallakaan kuin paikallisessa brittipubissa, semminkin kun se sattui sijaitsemaan hotellia ja stagea lähellä. Kuvia räpsittiin ja spontaanin rumpukapulashown jälkeen vieressä istunut venäläisseuruekin tunnisti artistit ja taas otettiin kuvia.

Päivä 3. Täytetyt lemmikit ja kotimatka

Sunnuntaiaamu valkeni ja jatkoimme turistikierrosta punaiselle torille, jonne pääsimme ruumiintarkastuksen jälkeen. Sunnuntaina ehdimme vihdoin kunnon ravintolaan syömään. Ukrainalainen perinneravintola oli suomentanut ruokalistansa ja herkkumenyyltä löytyi mm. Sian varsi, liha- ja kalakokkareet sekä täytetyt lemmikit. Valintani kääntyi turvallisesti Kievin kanaan. Ruokailu venähti sen verran että meinasimme missata Especial Bandsin Anastacian järjestämän taksikyydin, mutta ehdimme taksille juuri ennen kuin kuski nosti kytkintä. Taksilla ryydloikkaa Aeroexpress-junalle ja ehdimme hyvin lentokentälle. Tällä reissulla kaikki oli mennyt käsittämättömän hyvin, ehkä osasyynä oli se ettei vanhakantainen venäläinen vieraanvaraisuus näyttäytynyt jatkuvana vodkatarjontana. Sitä ei itseasissa tarjottu missään. Pubissa oli toki pakko maistaa pieni ruokaryyppy. Maku oli samettinen.

Ainoa läheltä piti-tilanne kävi viimeisessä passintarkastuksessa ennen maasta poistumista. Kitaristi Antilla oli miltei 10 vuotta vanha passi, jossa hänellä oli tuuhea fyffelifyijaa tukka ja sileä leuka nykyisen "ruokottoman" parran sijaan. Me muut odottelimme jo taxfree alueella ja ihmettelimme että missä mies. Tällä välin kolme virkailijaa syynäsi passikuvaa, ajokorttia, käsialanäytettä ja Antin naamaa. Ja lopulta leima kolahti passiin. PAM! Kalsariin lienee karannut hiukan raitaa kuumottavassa tilanteessa mutta Antti ei myöntänyt mitään.

Hyväksi lopuksi Finnair lennätti meidät aikataulussa kotiin. Kiitoksia Moskova ja vieraanvaraiset mukavat ihmiset, Metro On Stage, Mumikafe ja erikoiskiitokset Especial Bands! Olkoon tämä jonkun kauniin alku.

Olli Pitkänen, solisti / The Spyro